maanantai 15. helmikuuta 2010

Pehmeitä seminaaritöitä


Luulin kauan, ettei pitsineuletta normaalin tuhertelijan auta ryhtyä yrittämään, kunnes Maiju valoi minuun uskoa. Ja kas - viime kesänä valmistui ensimmäinen pitsineulehuivini ja syksyllä erinäisissä seminaareissa istuessani laadin Tytölle pitsineuleiset baskerin ja kaulahuivin. "Ammattipiireissä" parjatulla Novitan ohjeilla ja langoilla ne väkersin omaksi ja Tytön iloksi. Lanka on Puroa, väri jäätynyttä karpaloa. Samasta langasta tein vielä huovutetut lapaset, mutta siitä aihepiiristä taidan julkaista myöhemmin ihan oman jutun.


Syystalvesta seminaareissa kuultiin takarivistä taas puikkojen kilinää. Tulos on tässä.

Aluksi sovittelin jakkuun ihan tavallisia nappeja, mutta aiemmassa postauksessa mainitusta Virkkauksen Ilo -kirjasta sain idean virkata napit. Antavat mielestäni omanlaistaan, vanhahtavaa luonnetta neuleelle.

Ohje löytyy täältä.


Langan väri toistuu näissä ulkokuvissa hyvin totuudenmukaisena. Valitsin sen ajatellen, että sopisi hyvin farkkujen seuraksi. Malli oli käytännössä pidempi, kuin minkä mielikuvan mallikuvasta sain. "Villamekot ovat muotia", muistutti Tyttö.


Lanka Novitan Rose oli varsin kivasti neuloutuvaa.


Tylli

5 kommenttia:

  1. Kivoja neuleita :) Siittä sitä rohkaistuu kokeilemaan vaikka mitä uutta, netti on niin pullollaan kaikkea kivaa.

    VastaaPoista
  2. Häpeäkseni on tunnustettava, että jälleen sorruin neulomaan yhtä Novita pitsineuletta ; (. Muuten, mikä siinä Novitassa on niin kavahdettavaa? Ihan oikeesti - en tiedä : I

    VastaaPoista
  3. Kauniita neuleita! Mistä tuon Purosta neulomasi huivin mallin löysit? Näyttää kivalta ja neuloisin mieluusti itsellenikin (eri langasta). Minäkin olen huomannut Novitan karttelua "ammattipiireissä".. Itseäni alkaa rasittaa se, että lähikaupoista ei saa mitään muuta. Novitalla lienee jokin monopoliasema lankamarkkinoilla.. Muitakin lankoja olisi kiva saada yhtä helposti kaikkialta.

    VastaaPoista
  4. Elina: Täältä http://www.novita.fi/index.php?cms_cname=neulemallisivu&nlm_id=92049 se löytyy. Kuva vastaa täsmälleen neulomaani settiä. Kun otin kuvia blogiin, oli ilta eikä riittävästi valoa kuvaamiseen, siksi vähän heikohko tulos. Tyttö on pitänyt baskeria ja kaulahuivia koko talven, minäkin välillä huivia lainannut. Niin, eipä marketista juuri muuta lankaa saa. Mutta lankojen laatu on kokemukseni mukaan ollut erinomainen ja mallitkin selkeitä ja kivoja. Meikäläiselle toistaiseksi harvakseltaan neulovalle Novita on ihan OK.

    VastaaPoista

Ilahdumme kommentistasi : )