maanantai 1. maaliskuuta 2010

Pupu huopuu



Tyttö on hiihtolomalla enonsa perheen luona, jonne laitan <3 terveiset blogipäivityksen myötä.



Olen pannut merkille, että monilla muillakin blogisteilla on pupu-aiheisia päivityksiä. Mieli kääntyy kevääseen, vaikka tuntuu kyseenalaiselta, näemmekö tänä vuonna sulavilta kinoksilta nurmea vielä vappunakaan : )

Ostin lumikinosten kunniaksi pari kerää valkoista Novita Huopasta. Langan vyötteessä oli huovutettavien lapasten ohje. Noudatin naiskokoa, johon luotiin 10 silmukkaa puikolle. Lopputulos paljasti, että lapsen kokokin olisi riittänyt (8 silmukkaa).


Kuva antaa käsitystä huovuttamattoman tuotteen koosta.

Pesin tumput ensin 40 asteessa todetakseni, että mahtuisivat miehellekin. Sitten toistin pesun 30 asteessa ja sain 14-vuotiaalle pojalleni sopivan koon. Hän on innokkaasti huopalapasia pitänyt. Yhden kerran käytin minäkin potkuriretkellä sillä seurauksella, että värjäytyivät kämmenestä vähän sinertäviksi.



Lankaa lapasiin meni vähän yli kerän. Lopuista langasta päätin tehdä pupuja pääsiäispöytään.

Ohje on Novitan uusimmasta lehdestä.

Ensin virkataan (käytin koukkua nro 5) 22 ketjusilmukkaa, jotka suljetaan renkaaksi. Siihen spiraalina kiinteitä silmukoita, kunnes työ on 7 cm. Seuraavalla kerroksella kavennetaan joka toinen silmukka, työ päätellään ja pupun selkä ommellaan kiinni.

Pääksi virkataan 10 ketjusilmukkaa renkaaksi, johon kiinteitä silmukoita spiraalina 3 senttimetrin verran. Sitten kavennetaan joka toinen silmukka, ja pupun päälaki ommellaan kiinni. Pupun pään sisään laitetaan sopiva määrä villalankaa ja pää ommellaan kiinni hartioihin.



Ja ei kun uutta pupua virkaamaan! Kun pupuja on riittävästi, ne laitetaan 40 asteiseen koneeseen parin pyyheliinan kanssa.

Huopuneet puput venytellään muotoonsa ja harjataan pörröisiksi. Minä käytin mokkakengille tarkoitettua, pientä teräsharjaa.



Lopuksi hahtuvavillasta neulahuovutetaan pupuille korvat ja hännäntöpykkä. Tyttö osti minulle neulahuovutusvälineet joululahjaksi. Kuulin eilenkin hänen äänensä sanovan: ”Äiti, älä pistä sormeesi!” Ja minähän pistin, valkoiselle pupun turkille tirahteli parinkin kertaa kauniin punaista verta.

Olen lopputulokseen hyvin tyytyväinen. Erikoisesti minua ilahduttaa, että pupuja voi tosiaan käyttää pääsisäispöydässä munan lämmittimenä. Virkkaan vielä kaksi, että jokaiselle perheenjäsenelle on oma pupu, ehkä vielä muutaman pääsiäisvieraita varten…





6 kommenttia:

  1. Ihania pupuja Täti!
    Itse olen kerran käyttänyt Huopasta lapasiin ja huovuttaminen taisi tosiaan olla vähän ongelmallista.. ensin isot.. sitten pienet.. Ja aika kovat niistä tulivat, tosin Jarkko tykkäsi niistä juuri sellaisina.

    Villahousuohjeita on netti tosiaan pullollaan. Juuri olen laittamassa hahtuvahousuja puikoille. Niitähän ei pestä juuri siitä syystä, ettei kävisi kuten noille pupuille ja hanskoille! Mukava kuulla teidän villahousukokemuksista... :)

    VastaaPoista
  2. Kylläpä ne villahousut huopuu silti. Suosittelen lämpimästi, mutta korostan, että käytin vollahousu & harsovaippayhdistelmää ihan pienille. Kun lapset kasvoivat, siirryin ilman omantunnontuskia kertakäyttöisiin : )

    VastaaPoista
  3. Heips, Tylli ! Löysin sivuillesi, kun os. oli muistissa, sillä nyt oli nimeesi tullut pienet virheet :) JA mitä ihanuutta täältä löytyikään - pieniä pääsiäistipuja ! Ei voi olla totta, että langasta saa noin kaunista, eikä minkäänlaista tarvetta popsia niitä poskeensa. Hyvällä huoltamisella säilyvät varmasti keväästä toiseen. - Ensimmäisten krokusten ja lumikellojen vierestä terveisin www.nami-hiiri.com

    VastaaPoista
  4. Muistinkin tulla täällä käymään vasta nyt. Hienosti noi puput on onnistunu! On jo ikävä kissoja... Älä päästä Sulevia tutustumaan noihin liian läheltä... voi käydä pupu-paroille huonosti! Ylihuomenna nähdään!

    VastaaPoista
  5. Mahtavan ihania pupuja! Taidan yrittää itsekin tehdä. Onneksi Helka on täällä, joten saan vihjeitä....
    tv pikkuäiti nyk memme

    VastaaPoista

Ilahdumme kommentistasi : )